Mie vs Napakymppi aka "Napis"

Jokainen muistaa kuinka lauantaina (tulihan se lauantaina?) istahdettiin telkkarin ääreen perheen kanssa ja katsottiin napakymppiä. Lapsena en niinkään välittänyt kuka saa ja kenetkin pariksi, kunhan kysymykset olivat hauskoja. Lopussa paras ja jännittävin osuus oli, kun paljastettiin mihin pari pääsee matkalle ja voi sitä naurun remakkaa, jos parin reissu kohdistui esim. Naantaliin, Malagan sijaan. Nyt kuten varmasti myös jokainen tietää, Napakymppi on ilmestynyt uudelleen television ohjelmistoon Nelosella. Ensimmäinen tuotantokausi alkaa olla taputeltu ja guess what? Toinen tuotantokausi on jo suunnitteilla ja uusia osallistujia haetaan. Ja guess what again? Minä Milla, laitan hakemuksen kyseiseen ohjelmaan! 

Tämä on lähinnä ollut vitsi omassa päässä ja tulee naureskeltua ohjelmaa katsottaessa, mutta sitten kuitenkin jokin pieni ääni omassa päässä sanoo, että no miksei? Mitä siinä on menetettävää? (mitä nyt kasvot, itsetunto, ego ja sit tälläsessä tuppukylässä asuvalla ni nimettömyys eli sen jälkeen oisin se napakymppi-Milla) Siitäkin huolimatta, laitan hakemuksen, eihän minua edes välttämättä valita, joten turha stressata ennen kuin on sen aika. 

Hakemuksessa kysytään mm. seuraavanlaisia kysymyksiä: 

Ihannekumppanisi on iältään? 

• 26-31-vuotias

Toivot, että kumppanisi olisi? 

• Huumorintajuinen (joo tosi klisee, i know, mutta olen liian outo tosikoille ja uskon ettei vitsini uppoaisi ja ne ovat kuitenkin erikoisuuteni, huonot vitsit siis), hyvä siivoamaan (koska itse en todellakaan ole) sekä uskaltaa ottaa riskejä ja kannustaa minuakin elämään hetkessä ja heittäytymään. Kaiken kaikkiaan olisin onnellinen, jos kyseessä olisi ihan normaali ja mukava herrasmies. 

Toivot, että kumppanisi ei olisi?

• Ahdasmielinen ja tosikko.

Miksi haet ohjelmaan? 

• Koska haluan olla hetken aikaa julkkis (Napakymppi- Milla kuulostaa hyvältä) ja haluan matkalle (tässä nyt siis todistatte näitä miun huonoja vitsejä..). Todellinen vastaukseni on seuraavanlainen: Haluan mukaan ohjelmaan, koska yritän avoimin mielin löytää jonkun, jonka kanssa voisi viettää aikaa niin arjessa kuin juhlassa. Jonkun jonkan seurassa voisin olla oma itseni häpeilemättä. Ja se tärkein, olen todella kyllästynyt selailemaan tinderiä ja humalaisten miesten tökeröihin lähestymisiin baarissa. Josko sellainen ihana ihminen voisi ohjelmasta löytyä, you never know. 

Ja viimeisenä kysymyksenä vaikein..

Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? 

• ...? Tähän pitäisi nyt joku fiksu vastaus ilmeisesti keksiä? Pitääkö laittaa, että naimisissa, lapsia hankittu, labbis ja punainen tupa sekä perunamaa vai mitä tähän olisi fiksua laittaa? Jos teille hyvät lukijat tulee ideoita, niin otetaan vastaan !

Näiden kysymysten jälkeen kaivataan myös kuvaa minusta sekä esittelyvideo. Noh, kuten olen aiemmin todennut olen snäppikuningatar, joten videon kuvaaminen voisi tulla ihan luonnostaan, mutta minun täytyisi jotenkin kai suunnitella etukäteen mitä sanon, ettei mene jahkailuksi koko video. Toisaalta improvisoitu video voisi olla juuri oikea kuvaamaan minua.  

Mieluiten olisin Neiti X, mutta sopii hätätilanteessa myös Neiti C:kin

No sitten, se paras osuus, mitä varmasti moni on miettinyt itsekseen. Mitä kysyä, jos pääsee Neiti X:n paikalle? Itse pohdin, että täytyy kysyä sellaisia kysymyksiä, jotka nopeasti kertovat ihmisen luonteesta ja saan näin sen Unelmieni miehen eroteltua sieltä kolmen miehen joukosta.

Tässä muutamia kysymyksiä, jotka jo tulleet mieleen: 

• Kun mökötän, vaikka ilman syytäkin, miten lepyttelet minut?
• Pidätkö kotitöistä? Suostuisitko hoitamaan kotityöt, jos minua ei huvita?
• Minkälaiset häät haluaisit?
• Kuinka montaa deittisovellusta olet jo käyttänyt?
• Millä iskulauseella lähestyisit minua baarissa? 
• Mikä on suosikki Disney-leffasi?
• Tykkäätkö tanssia?
• Jos pelaisimme Aliasta ja sinun tulisi selittää itsesi, kuinka selittäisit? 
• Mikä eläin näistä olisit: laiskiainen, koala, leijona vai delfiini?

Tässähän näitä voisi keksiä vaikka millä mitalla! Mielellään otan lisää ideoita vastaan. Pohdimme juuri ystäväni kanssa, että jo parilla kysymyksellä voin tietää, onko herra A, B vai C minua varten, kun kysytään esim. lepyttelystä ja kotitöistä. Niihin ei ole kuin yksi oikea vastaus joten, jos vastaus on väärin, menettää mies heti pisteet. 

En ole henkisesti varautunut siihen, että olisin neiti A, B tai C. Nimittäin siitä tulee katastrofi, jos joudun vastaamaan kysymyksiin. 😄Mutta siis, hakemusta pistämään eteenpäin ja pidetään peukkuja, josko sitä olisi ensi keväänä jo telkkarissa istumassa Neiti X:n istuimella...? Laittakaahan kysymyksiä tai muita vinkkejä hakemukseen, jos ideoita tulee!

Poikamiestyttö

Milla

P.s. Oisko tää hyvä kuva siihen hakemukseen? 

Mie vs lokakuun riennot

Well hello!
Pitkästä aikaa. Nyt on taas semmonen hetki, että pystyn kirjottelemaan kun pää ja vireystila sen sallii. Ajattelin tänään tehdä tällaisen simppelimmän postauksen, minkä jälkeen huomenna julkaisen ihan teksti tekstiä. Lokakuu on sisältänyt jos millaista reissua ja menoa. Monta viikonloppua putkeen olen ollut pois Lappeenrannasta sivistämässä itseäni tuolla isommilla kirkoilla. 

Viikonloppu nro 1:

Tallinnan reissu työporukalla. Vietin lomaviikkoa ja lähdin sen lopuksi työkavereiden kanssa Tallinnaan kahdeksi yöksi. Lähtö oli perjantaina ja palasimme sunnuntaina. Ja tunnustan, avasin Tinderin myös Tallinnassa, vaikken tiedä miksi. Pääsin myös avaamaan Tinderin saloja työkaverilleni, jonka kanssa sitten huoneessamme myöhään illalla "swaippailimme" vasemmalle ja oikealle. No perfect matches, surprise surprise. Ei ihan ongelmitta mennyt tämä reissu, sillä alkuun meillä ei ollutkaan huoneita (vaikka ne on varattu ja maksettu 2kk etukäteen), sillä hotellilla oli joku sekaannus. Kiitos huipun matkanjohtajamme, saimme viimein pitkän neuvottelun tuloksena huoneet kaikille viidennestä kerroksesta. Huoneessamme ei ollut kovin hääppöinen näköala ja sen lisäksi huonetta koristi tällainen upea taulu.. Kuka lie valinnut huoneiden sisustuksen, kiitos hänelle.

Viikonloppu nro 2:

Aina niin upea ja mahtava Cirque du Soleil (Varekai) @ Hartwall Areena. Tämä reissu oli suunniteltu jo vuosi sitten, sillä ostimme liput heti, kun ilmoitus tulevasta vierailusta Suomeen pompahti sähköpostiini. Show oli upea ja taianomainen (niin kuin aina). Tämä oli jo neljäs kertamme kyseisen sirkuksen esityksissä: Saltimbanco, Quidam, Alegria ja nyt Varekai. Jokaisessa omanlaisensa tarinansa, jonka ei haluaisi loppuvan. Tämä jos mikä irroitti arjesta. (ja innostaa tällaisen haaveilijan miettimään luovia juttuja <3 ) Ainoana miinuksena reissussa oli se, ettei myynnissä ollut käsiohjelmia tai show:n soundtrackia minun ja äitini kaltaisille hamstraajille. Tapanamme on ollut ostaa jokaisesta ohjelmasta kyseiset tavarat. 

Ei sinkkujuttuja tällä reissulla (jossa siis mukana, äiti, isä, serkkuni ja tätini)

Viikonloppu nro 3

Parhain synttärilahjani ikinä :Tukholman ristely parhaan ystäväni Neiti I:n kanssa! Lähdimme jo torstaina liikkeelle kohti Helsinkiä. Päätimme käydä Hulluilla päivillä eli Hullareilla perjantaina. Veimme ensin laukut terminaaliin privaatti risteilyemännällemme neiti L:lle ja teimme lähtöselvityksen ja sen jälkeen olimme valmiita kiertelemään ihmisjoukossa Stockmannin läpi. Jouduimme kiertelemään aivan ylimpään kerrokseen löytääksemme mieleisen Hullari-tarjouksen: 

Talon puna-, valko- ja kuohuviini 6 euroa lasillinen.

Täytyy myöntää, että ennen laivaan nousua muutama lasillinen tuli nautittua eikä laivan buffetin "rajaton" viinihanakaan ollut pahitteeksi.. Ihan huippureissu seikkaltiin ja vähän eksyttiinkin Tukholmaan, syötiin (ja juotiin) hyvin, ostettiin tax free-kaupa tyhjäksi ja törmättiin mikkeliläiseen porukkaan, jonka kanssa juttu luisti ja saatiin tulokseksi tällainen kuva: 

Persauki Yacht Club

Viikonloppu nro 4:

West Endistä Suomeen saapunut Cats.musikaali. En osaa edes kuvailla sitä sanoin. Kaikki mitä olen uneksinut musikaalista ja siinä esiintymisestä tuli toteen. Upeat valot, lahjakkaat laulajat, orkesterin taitava livesuoritus, rooliin eläytyminen ja kaikki se taika mitä musikaaleissa on. Olisi ollut upeaa nähdä tämä kyseinen esitys alkuperäisellä paikallaan Lontoossa, mutta olisin ollut vielä liian nuori ymmärtämään kuinka hieno esitys onkaan.

Ainoa miinus oli areena esiintymispaikkana, sillä lava on suht pieni kooltaan, joten kauempaa katsottuna ei lavalla näkynyt kuin pieniä hahmoja. Kuvasta näkyvien ruutujen kautta kuitenkin näkyi lähiotoksia aina vuorollansa laulavista kissoista. Musiikki ja laulu kuuluivat hyvin ja tähän laitan vielä kauneimman ja varmastikin tunnetuimman laulun kyseisestä musikaalista: Memories . Tässä siis alkuperäinen versio kyseisestä kappaleesta, tämän kyseisen näytöksen, jonka kävimme katsomassa, versioita ei löytynyt, mutta juuri tämä kappale hiljensi koko salin kuuntelemaan ja sai osan itkemäänkin. Lopuksi kyseinen esiintyjä sai todella suuret aplodit ja suosionosoitukset (hämmentävää, että näinkin voi Suomessa tapahtua, että yleisö innostuu..)

Mutta tällaista siis tapahtunut. Nyt vapaa ja rento viikonloppu tiedossa (flunssaisena, mutta kuitenkin!). Siksi taas saa aikaiseksi kirjoiteltua ja pohdittu asioita, Huomenna luvassa hyvä postaus, pysy kuulolla ;) 

Poikamiestyttö

Milla

P.s. Jotain tapahtuu miun luona loka-joulukuussa (tän ilmoituksen mukaan). Tervetuloa, nähdääks Millal? ;) 

Mie vs masentunut minä

Noniin. Varoituksen sanana tästä tekstistä, tämä ei ole se kaikista hauskin ja viihdyttävin teksti, mutta.. Tässä se tulee. Se asia minusta, jota en ole monellekkaan kertonut (mutta moni varmastikin aistinut sen miusta, että jotakin on).

Minulla todettiin marraskuussa 2016 keskivaikea masennus. 

En vain enää jaksanut, kamelin selkä meni poikki. Saatoin itkeä töissä, nukuin päästessäni kotiin ja nukuin vielä yönkin.Työpäivät ovat menneet aivan sumussa, en muista paljoakaan mitä olen töissä tuolloin edes tehnyt. Kuitenkin sinnittelin ja sinnittelin, en suostunut jäämään sairaslomalle viikkoa enempää, vaikka työpsykologi tätä suositteli. Minulle määrättiin lääkkeet, joista sain alkuun vain haittavaikutuksia en kokenut niistä paljoakaan hyötyväni. Niiden piti piristää ja auttaa jaksamaan, ne kuitenkin aiheuttivat pahoinvointia ja päänsärkyä. Huomasin myös jääneeni "riippuvaiseksi" eli koin vieroitusoireita, jos en muistanut ottaa lääkkeitäni (huimaaminen, sähköiskun kaltaiset sykäykset, epätodellinen olo ym).

Sinnittelin koko talven töissä, itkin kotiin tullessa ja koitin jotenkin kasata itseni, niin että pystyin näkemään ystäviä, vaikkei sekään enää huvittanut. Olisin vain halunnut olla peiton alla ja nukkua. Kunhan saisi vain levätä ja olla piilossa maailmalta. Kunnes romahdin psykiatrin vastaanotolla, joka passitti minut sairaslomalle ja totesi, että olin edennyt jo vaikean masennuksen puolelle. Lääkkeitä muutettiin ja menin kotiin ja itkin muutaman päivän putkeen. 

Syyllisyys painoi hirveästi, en halunnut olla pois töistä, koska tiesin kuinka paljon töitä siellä olisi ja miten muut työkaverit joutuvat kärsimään tilanteesta. Olin taas haittana muille ja koin itseni täysin hyödyttömäksi. Ajattelin, että mitä hyötyä minusta edes on tässä maailmassa, kun en jaksa tehdä mitään. Olin tuottanut itselleni pettymyksen. En ollut jaksanut, vaikka olisi pitänyt. Olen kuitenkin nuori ja muutoin terve ihminen, miten en muka jaksaisi tehdä töitä. Miksi olen täällä, miksen voisi vaan kadota tai kuolla pois. Kyllä. Näin pitkälle ajatukset menivät. Kunpa tämä  olotila lähtisi vain pois, kuolemalla se lähtisi varmimmin. Tämä kuitenkin vain ajatustasolla, en olisi ikinä uskaltanut toteuttaa tai suunnitellut kuinka asian tekisin. Ajatustasolla toivoin vain, että paha olo loppuisi. 

Kaiken tämän pyrin salaamaan, sillä en halunnut huolestuttaa ketään enkä halunnut muiden tietävän, että olen epäonnistunut. Jouduin tsemppaamaan itseäni sosiaalisiin tilanteisiin useamman tunnin ajan, hymyilin, kyselin kuulumisia ja koitin käyttäytyä niin normaalisti kuin mahdollista. Näiden tilanteiden jälkeen olin täysin uuvuksissa. Mutta onnistuinkin siinä. Osasin sentään jotakin. Tästä seurasi kuitenkin se, että moni (niistä, ketkä tästä tietävät) luulevat, että olen jo "parantunut", että tämä oli vain ohimenevää kausimasennustyyppistä tai tosiaan, ettei minulla mitään olekaan. Ihmetellään vain miksi olen väsynyt, enkö ole nukkunut ja hei ei kannata ottaa paiseita. Olisin onnellinen, jos voisin olla stressaamatta asioista, etten ottaisi asioita itseeni, mutta tällä hetkellä se ei vain ole mahdollista. 

Aloitin kesäkuun alussa terapian. Siellä olemme miettineet miten olen päätynyt tähän tilanteeseen. Kaikki johtuu siitä, etten ole sitten lapsuuteni osannut olla itseni. Olen tehnyt kaikkeni, että kaikki vain pitäisivät minusta, aivan sama vaikka se olisi oman hyvinvoinnin kustannuksella. Kaiketi sitä voi sanoa kiltteydeksikin, mutta itselle se on ollut sitä, etten halua nähdä toisten tulevan surulliseksi tai loukkaantuvan minun vuokseni. Vaikka itse olen niin moneen otteeseen kuunnellut joskus todella loukkaavia kommenteja ulkonäöstäni,  kuinka asiat joista tykkään ovat ihan huonoja tai kuinka toimin eri tilanteissa. Ihmisillä on jostain syystä ollut oikeus määrittää kuka minä olen. Itse en enää sitä tiedä. Tämä ei tunnu enää omalta elämältä. Olen pyrkinyt aina olemaan se "hauska tyyppi", poikavoittoisessa suvussa ja kaveripiirin ollessa myös suurimmaksi osaksi poikia, niin koin tarvetta olla "yksi pojista ym.", jotta sopisin edes jonnekin. Eihän sekään ole onnistunut kuitenkaan, koska olen tyttö, enkä voi olla niinkuin pojat (en siis ole kiinnostunut niistä asioista, joista he ovat ja he eivät niistä asioista, joista minä olen).Hain huomiota, sillä se tuntui hyvältä. Oli ihanaa, kun oli jonkun mielestä mukava tyyppi. Kaikki kehut vain buustasivat sitä, että jatkoin tällä tiellä. Kunnes nyt ei vaan enää jaksa. 

Syyt, jotka laukaisivat sitten lopulta masennuksen minulla, ovat moninaisia: Työyhteisössä tapahtuneet muutokset,isän sairastuminen, ukin sairastuminen ja niiden asioiden hoito, josta  jouduin ottamaan vastuuta, ystäväpiirissä tapahtuneet asiat ja ihan kaikki pienetkin asiat. Ei vaan enää jaksanut, sorruin sen painon alla. Nyt koitan kovasti täältä itseäni punnertaa takaisin ylös ja osin siinä jo onnistunutkin, mutta tämä on tällaista aaltomaista menoa. Aina aika ajoin takapakkia tulee, kunnes saa jostain taas otteen ja alkaa kiivetä ylös kuopan pohjalta. Pyrin elämään elämääni suht tavallisesti, eli käyn ulkona tuulettumassa ym. Nämä kaikki väsyttävät minua kovin, mutta toisaalta tuovat elämääni muutakin sisältöä, kuin sängyn pohjalla makoilu. Minulla voi olla hauskaa ja voin hymyillä vaikka tätä sairautta sairastankin. Pystyn nauttimaan asioista, mutta teen paljon vähemmän asioita, kuin aiemmin. Mutta teenpä kuitenkin. Positiivisia asioita tässä on myös. Opin itsestäni koko ajan uutta, opin tuntemaan rajani sekä vahvuuteni, huolehtimaan itsestäni ja pistän itseni etusijalle pitkästä aikaa. Olen tajunnut, ettei maailma kaadu jokaiseen vastoinkäymiseen, että  voin olla juuri sellainen kuin haluan ja kasvan koko ajan ihmisenä ja minuna. Terapiasta on hyötyä

Halusin kirjoittaa tämän tänään, sillä jostain syystä tänään on ollut päivä aallonpohjalla ja tuli tarve kirjoittaa tätä matkaa ja olotilaa sanoiksi. Tämä teksti, myös sillä ajatuksella kirjoitettu, jos kenellä on samanlainen tilanne tai kokee, että tarvitsee apua, niin hakekaa sitä. Ei todellakaan kannata jäädä yksin tällaisten asioiden kanssa pyörimään eikä tällaisissa asioissa ole hävettävää (vaikka se itsestä voi siltä tuntuakin). Mieluummin hae apua herkästikin, kuin että annat tilanteen mennä pitkälle kuten itse tein. Mielenterveyden ongelmat eivät ole häpeällinen asia, niitä yllättävän monella on. Itselläni on ollut onnea, että minulla on työterveys, jossa asiaan reagoitiin nopeasti ja otettiin asia vakavasti. 

(joskus masentunutkin, joskus myös iloinenkin, joskus iha normaalikin)
Poikamiestyttö

Milla

p.s.  Kiitos, että jaksoit lukea. Ensi tekstissä sitten taas enemmän sitä huumoria, nyt kun sain tämän käsiteltyä.
p.p.s. Tässä kohtaa opettelen rakastamaan itseäni, jotta voin rakastaa jotakuta muuta. Siksi olen myös nirso, koska haluan ihmisen, joka voi rakastaa miuta tälläsenä ku oon 🙂 (kuka ikinä tähän miun elämän sirkukseen lähteekään, etä varoituksen sanana vaan siulle Unelmieni mies)
p.p.p.s. Nykyinen lääkitys toimii hyvin, oon paljon aktiivisempi kuin aiemmin ja haittavaikutuksia vähemmän kuin alkuun. Ilman lääkitystä tuskin olisin näinkään hyvässä tilanteessa. Eli te, ketkä mietitte lääkitysasioita, niin kannattaa jutella lääkärin kanssa ja perehtyä lääkkeisiin, ei kannata pelätä niitä. Kuten muihinkin sairauksiin otat sen lääkkeen, niin miksi et myös tähän sairauteen.