Mie vs sinkkuus & Tinder

Hyvät naiset ja herrat, pitäkää hatuistanne kiinni, sillä nyt alkaa vuoristoratakyyti, jota sinkkuudeksi kutsutaan. Kuten siis ensimmäisessä tekstissäni kerroinkin, olen ollut sinkkuna nyt kaksi vuotta, kolmas alkanut tässä juuri. Erosin silloisesta pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja muutin ensimmäistä kertaa ihan omilleni. Muistan, että pikkuveljeni sanoi minulle, että meinasinko pysyä sinkkuna pidempään kuin edellisellä kerralla (eli 3 kk). Uhosin kovasti, että pystyn olemaan sinkkuna ainakin sen neljä kuukautta (samalla mielessäni naureskellen, että se mr. Right löytyy kuitenkin nopeasti ja olen varattuna tuota pikaa :D ). Muistan myös miettineeni, että uskallanko tehdä vuoden vuokrasopimuksen pieneen yksiööni, koska eihän sinne miestä mahtuisi. (25 neliötä ja parvisänky katon rajassa) Näin kahden vuoden jälkeen naurattaa, että mitähän olen oikein ajatellut. 

Tää on niiiiiiin mie tällä hetkellä

Kliseistä ehkä mutta olen nauttinut kyllä yksinolostakin (ei sillä, etteikö tässä negatiivisiakin puolia olisi). Ensimmäistä kertaa sitten teini-iän olen mennyt ja tullut kuin olen halunnut. Tehnyt asioita keneltäkään kyselemättä ja vaan ollut. Työssäni ikäihmisten kanssa menee paljon energiaa ja täytyy olla koko ajan ylipirteä papupata (mitä olen kyllä normaalistikin, en tiedä miksi koen sen tässä kohtaa ongelmana!). Työpäivän jälkeen tarvitsee kuitenkin sen hiljaisuuden ja palautumisen, voi vaan lösähtää sohvalle (tai noille nojatuoleille, jotka minulla on sohvan sijaan) ja möllöttää. Viikonloppuisin kyllä sitten energiaa olisi. Unelmieni mies siis tällä hetkellä voisi olla sellainen kuka asustaisi tuossa vaatekaapissani ja tarvittaessa putkahtaa ulos. (kaapista ulos, hah) Ja jos joku miettii, niin kyllä tarvitsisin miestä muuhunkin kuin SIIHEN eli pelkkä vibran ostaminen kaappiin ei aivan korvaa tuota miestä. Mutta mistä niitä miehiä sitten löytää?

Tästä pääsemmekin itse Amorien luomaan sovellukseen, Tinderiin. Mistä alkaisin. Mieleenpainuneita avauslinereita riittää:

Klassikko: "Milla hei, sun täytyy muuttuu" Jep, niin täytyy, miun ihan oikeesti täytyy valita toisenlaisia tindermatcheja kuin sinä. 

"Milla Magia" Ei muuta. Vain tuo. Hmm, niin joo kyllä olen ja nyt taion sinut kadoksiin.

"Mitäs Pikkumyy?" En tiedä, en ole tavannut


Tiedän, ei ole helppoa avata keskustelua (itsehän en siis useinkaan avaa keskustelua, jos ikinä), mutta toivoisin sen olevan vaikkapa jotain mistä olisi helppo jatkaa, näihin en vielä tänäkään päivänä ole keksinyt järkevää vastausta :D Tinderissä on myös se ongelma, että valintahan tehdään kuvien perusteella, eikä siinä sinänsä mitään, mutta toivoisin, ettei keskustelu alkaisi ulkonäköön liittyvissä asioissa, sillä ne kuvat, jotka minulla on Tinderissä, ovat onnistuineita otoksia, rajattu kivasti ym (eli siis tehty mahdollisimman edustaviksi). Koska joskus on niinkin, että mies on kehunut kovin viesteissä ulkonäköä ja huumorintajua, sitten tapaamisen jälkeen ei kuulu mitään. Voihan se olla, että olen itse niin fiksoitunut ulkonäkööni/epävarmuuksiini ulkonäöstäni, että koen syyn olevan sen, vaikka se olisikin sitten jossain ihan muussa. 

"Olet niin kaunis. Siul on ihanat silmät.

 Fysio, uuh. Nimesikin vielä, Milla <3" 

Keskustelu alkoi normaalisti tätä ennen ja sitten yhtäkkiä

 (ehkäpä humalan kasvaessa) viestit tihenivät ja menivät tähän suuntaan. 

Itseni esittelen Tinderissä seuraavanlaisesti:
"Mie oon tämmönen suht tavallinen tyyppi mut sit miulla on semmonen outo ja omalaatuinenkin puoli. Saatan höpöttää itsekseni, lasleskella ja tanssahdella hyvän biisin tahtiin julkisellakin paikalla. Mutta sitten toisaalta tykkään ihan normaaleistakin asioista ja osaan olla myös vakavana tarvittaessa. Jos oot hyvä aliaksessa se on aina plussaa (mut ei mikään vaatimus)"
Tosin mietin vaihtavani tähän, mitä töissä minulle yksi about 90-vuotias rouva sanoi: "Kun sinä olet tuollainen lihavanpuoleinen, niin sinulla on kyllä kovin sievä takapuoli tuohon muuhun kroppaan verrattuna." 

Koen, etten ole ihan normaalimmasta päästä. Sanon usein asioita ennen kuin ajattelen ja ajattelen yleensä outoja asioita (kuten esimerkiksi sitä, että kuka hitto on keksiny aikoinaan juustohöylän? Tai mistä se imu siihen pölynimuriin siis tulee? Miten tekisin täydellisen murhan) Ja sitten jostain syystä, vaikka tiedän olevani surkea matikassa teen päässälaskuja ja möläytän (yleensä sen väärän) vastauksen. Eli uusiin ihmisiin tutustuminen jännittää kovin, koska en tiedä miten he suhtautuvat tähän puoleeni. Yleensä helposti päädyn esittämään jotain roolia, josta kuvittelen ihmisen pitävän. Tai lähinnä sellaista roolia, joka ei sitten kuitenkaan ole sitten minä. Käyn terapiassa (kyllä, huonot treffit ja Tinder ovat ajaneet minut psykoterapiaan saakka :D ) ja siellä olemme käsitelleet tätä rooliasiaa ja pikkuhiljaa huomaa, että kyllä minä saan olla juuri minä sekä niin outo ja kummallinen kuin haluan. Ja sen miehen, joka tähän juttuun päättää joskus sitten lähteä, niin täytyy vaan sietää sitä.  

Mutta siis all-in-all, kyllä tässä hauskoja hetkiä on koettu ja kyllähän se niin on, että täytyy sen vaan "mätsätä" molemmin puolin. Ja sen takia nyt pidän hääblogia ja toivon, että löydän sen miehen siihen mennessä kun järjestelyt on tehty. 

Loppukevennys vielä: 
How to be single - tässä leffassa se opetetaan!


Poikamiestyttö

Milla

P.s. En oikeasti käy terapiassa tinderin ja sinkkuuden vuoksi :D ihan muista syistä.